Kaikki kirjoittajan outi artikkelit

Viikunoiden ensimmäinen sato lopuillaan

Heinäkuu on tuoreiden viikunoiden ystävälle yhtä juhlaa, ainakin jos tädin pihalta löytyy satoisa viikunapuu. Ensimmäinen sato makeita, maukkaita ja raikkaita viikunoita on nyt lopuillaan, toisen sadon viikunoiden raakileet lupailevat jo jatkoa. Eivät kuitenkaan ole läheskään niin isoja ja makoisia kuin nämä ensimmäiset.

Vielä muutama viikuna jäljelläParhaimmillaan kun poimitaan puusta siinä vaiheessa kun kuori jo vähän halkeilee. Jokunen tunti jääkaapissa viileyttä saamassa ja… huoh… voi kun tämän elämyksen voisi jakaa suupaloina verkon kautta. Ei löydy kotosuomen kaupoista vastaavaa, ei nämä kuljetusta kestä, hyvä kun säilyvät lähimpään suuhun asti.

Isoäidin talossa

Isoäidistä aika jätti jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Talo on ollut jos pitkään niukalla huolenpidolla, ja kaikenlaista järjesteltävää ja fiksattavaa tuntuu riittävän kuin kelpo kesämökillä konsanaan. Puutarhassa ne vähäiset kasvit ovat mittaansa suurempia. Peikonlehti on vallannut muurin sitruunan takana, lehtien koko on A0 tai vieläkin suurempi:

Peikonlehti arkkikokoa A0

Sitruuna on hoitamattomana vähän hellittänyt satoa kantamasta, aikanaan antoi sitruunoita ja kukki ympäri vuoden, suojaisalla pihalla:

Sitruunapuu

Mirto eli myrtti, lieköhän maailman suurin. Tämän vuoden sadon jälkeen ehkä pitää vähän rajoittaa kasvua:

Mirto eli myrtti

Ensimmäisenä päivänä en malttanut edes ottaa iltapäivänokosia kun niin syyhytti moppaamaan. Ah, mikä elämys kuurata lattiasta ämpäri toisensa jälkeen harmaata pois! Vastaavaa hommaa kuin Photoshopissa valokuvan väriensäätö levelien, tasojen ja maskien avulla, mutta reaalimaailmassa: pyyhit harmaata ja kontrastiköyhää pois, ja mopinveto mopinvedolta paljastuvat valkeat, tiilenpunaiset ja mustat kaikessa kylläydessään. Mitä terapiaa näyttöruutuun kiinni palaneille silmille ja mielelle!

Lomamme alkoi tiskisavotalla, ja tämä savotta ei kyllä hetkessä lopu!

Pölyltä suojassa

Siirtymä

Siirtyminen Suomesta Sardiniaan tapahtui tällä kertaa lentäen, Helsinki – München – Rooma – Cagliari. Matka-aika venähti 15 tuntiin, mikä tälläkin kertaa johtui Meridianan iltalennosta Rooma-Cagliari. Iltalennoita koneet eivät jatka Cagliarista eteenpäin ennen aamua, joten mikäs kiire siinä olisi. Ihmeen hyvin pikku poikasemme jaksoivat pitkän matkapäivän.

Viralliseksi syyksi myöhästymiselle (jaksoivat sentään selittää!) tarjottiin G8:aa, todellinen syy taisi olla koneen kapteeni, joka nousi kentälle shoppailukassien kanssa vasta kun matkustajat oli jo pakattu koneeseen. Mutta ehkäpä taksi oli G8:n vuoksi myöhässä, mene ja tiedä.

Pitkänpuoleinen matka ja odottelu kuitenkin palkittiin, kun keskiyöllä pääsimme perille ja pöydällä odotti – ääneenlausumattoman ennakkotoiveeni mukaisesti – pari laatikkoa joissa pizzat vielä lämpiminä, lankomiehen uunista. Voiko loma paremmin alkaa!

Paikka auringossa

Aina jostain poissa

Kesävieraaltamme kysyttiin taannoin Inarissa ”Mistäs sie oot poissa?” kun isäntää mietitytti, mistä mahdollinen emäntäkandidaatti on kotoisin.

Juuri nyt tuntuu siltä, että ainakin meidän perhe on aina jostain poissa, kun toinen koti on aina yli kolmentuhannen kilometrin päässä, missä ikinä sitten olemmekaan. Mutta sen saman ikävän kääntöpuoli on kotiinpaluun riemu, oli suunta sitten pohjoiseen tai etelään. Ikävät, riemut, surut ja rakkaudet, kaiken saa kaksinkertaisena, mustassa on aina läikkä valkoista ja valkoisessa mustaa.

Kun vain on läsnä siellä missä on, ei ole poissa mistään.

Politica on politiikkaa

Eteläsuomalaisen kotimaakuntani poliittista aaltoilua seuratessa aloin miettiä, miltä asiat näyttäisivät Sardiniassa. Suomessa pysyy aluepolitiikka jotenkin yksinkertaisena, kun tämä kuitenkin on pienehkö maa, poliittisesti varsin tasalaatuinen (samat puolueet joka puolella, vain valtasuhteet vaihtelevat) ja yhteiskunnan aluehierarkiakin selkeähkö (tosin sitäkin yritetään kovasti hämmentää aluehallinnon uudistuksilla ym. kehitysoperaatioilla). Sardiniassa tilanne on hiukkasen toinen:

Maakunta, Sardinia itse, on autonominen. Siellä siis on kokonaan omaa lainsäädäntöä Italian valtion lainsäädännön lisäksi. Tämä ei ole kaikkia aina miellyttänyt, sillä esim. mantereelta tulevat vallanpitäjät haluavat itse päättää rantahuviloidensa rakentamisesta ja kaikesta mahdollisesta muustakin, ja tähän kevääseen asti se ei ole oikein onnistunut, vasemmistolaisen Sorun vetämässä maakunnassa. Viime helmikuun vaalit kuitenkin voitti Vapauden kansa ja johtoon astui perin luotettava mies, Berlusconin kirjanpitäjän poika (tämä lie hänen tärkein suosituksensa), joten Silvio saa nyt vapaasti puuhata mitä lystää. Puolueen suunnittelmissa on nyt mm. vesilaitosten yksityistäminen ja myynti ulkomaiseen omistukseen.

Toivottavasti maailman kauneimmasta saaresta on edes jotain jäljellä tämän vasta alkaneen viisivuotiskauden jälkeen.

Maakunta on jaettu provinsseihin, joiden määrä tuplaantui muutama vuosi sitten. Provinssien tehtävistä mulla ei ole oikein mitään hajua, käsittääkseni niiden tarkoitus on vain työllistää mahdollisimman paljon virkamiehiä mahdollisimman pitkillä lomilla ja hyvillä palkoilla. Kommenttilootaan saa mielellään tarkentaa asiaa. Provinssien lisäksi löytyvät tietenkin kunnat, joista pienimmissä on hädin tuskin muutama sata asukasta. Kuntien tulot muodostuvat käsittääkseni lähinnä kiinteistöveroista ja yhdyskuntapalvelujen maksuista, joten koko julkisen talouden rakenne on hyvin erilainen Suomeen verrattuna.

Kun muistetaan, että Sardinia on kooltaan suunnilleen Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan kokoinen (sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan), voi vain nostaa hattua sille, miten paljon viranomaisia ja hallintoa he pystyvät saarelleen ahtamaan!

Sinne ja takaisin

Useampia reittejä Suomesta Sardiniaan on tullut testattua, ilma-, vesi- ja maanteitse, poimin tähän pari esimerkkiä.

Sardiniahan on saari, ja Suomikin on Etelä-Euroopan suunnasta tarkasteltuna käytännössä saari, joten vesistöjä pitää ylittää kahteen tai kolmeen otteeseen, ellei sitten halua kiertää Pietarin kautta. Kautta aikain on se yleisin kulkuneuvo merta ylittäessä ollut laiva, mutta nykyisin kulkemiseen etenkin yli 3000 kilometrin matkoilla käytetään useimmin lentokonetta. Pohjolasta Sardiniaan saattaa pari kertaa vuodessa päästä myös meriteitse, kun varustamot siirtävät Itämeren risteilijöitään kesätöihin Välimerelle, mutta se vaatinee aika paljon säätöä, on kyllä mielessä käynyt. Perheellisen ja työssäkäyvän on kuitenkin aika mahdoton kuvitella tuollaista matkaa, joten keskitytään muihin kulkutapoihin.

Lentäen Sardiniaan pääsee harvemmin suoraan, yleensä tarvitaan ainakin yksi vaihto jossain Italian kaupungissa. Miellyttävää on lentää eka Roomaan ja sieltä pomppu Cagliariin (jos on Sardinian etäläpäähän menossa), nopeimmillaan lentomatkoihin vierähtää alle kuusi tuntia. Rooma-Cagliari välimatkaa voi hyvin verrata Helsinki-Tukholma -väliin, voi sen lautallakin mennä (Civitavecchiasta) mutta vähän pitkäveteiseksi voi käydä eikä matkan ekotasekaan lie kauneimpia. Tosin jos ekotaseesta välittää on parasta jäädä Suomeen tai sitten muuttaa pysyvästi Sardiniaan. Esim. Milanonkin kautta voi lentää, mutta silloin kannattaa tarkistaa, että kaikki lennot menevät samalle lentokentälle (Sardinian lennot yleensä lähtevät Linatesta, ehkä kaikkikin), kun Malpensan kentältä Linateen siirtymiseen tuhrautuu helposti parikin tuntia. Ja kesäaikaan yleensä ainakin joku suomalainen matkatoimisto tarjoaa suoria lentoja Algheroon, viime kesänä Aurinkomatkat ja kesällä 2009 ainakin Finnmatkat. Ainakin Aurinkomatkoilta onnistui pelkkien lentojen ostaminen, ja ihan kohtuulliseen hintaan (oliko noin 450 e/naama).

Suorin tie Sardiniaan kulkee Varsovan kautta
Suorin tie Sardiniaan kulkee Varsovan kautta

Autoileva testiryhmämme suosittelee reittivalinnaksi Via Balticaa, ellei sitten välttämättä halua kaahata Saksan autobaanoja. Reittivalinnasta riippumatta ajomatkaa Cagliariin tulee Helsingistä noin 3500 km. Via Baltican reitillä, eli Puolan kautta autoiltaessa on kilometrien puolesta lähes sama, mitä reittiä Puolassa ajaa, iso se maa on kuitenkin. Matka-aikaa kannattaa laskea 1 tunti / 50 km ja koska Puolan halkaisija koillisnurkasta mihin vain on 800-900 km, on Puolassa odotettavissa 1-2 yöpymistä. Mutta kiinnostavuudessaan reitti on aivan toista luokkaa kuin Saksa, ja sen minkä matka-ajassa (noin 1 päivä enemmän kuin Saksa+lautalla Rostockista Suomeen) häviää, voittaa maisemissa, seikkailussa (positiivisessa mielessä!) ja kustannuksissa. Olisi se kai mahdollista Saksassakin seikkailla pikkuteillä, mutta toistaiseksi Puola on vienyt voiton.

Ruotsin kautta ajamista testasimme kerran ja eipä tarvitse toista kertaa sinne lähteä köröttelemään, ellei nyt sitten tule jokin erityinen syy piipahtaa matkalla esim. Köpiksessä. Selvästi kalliimpi reitti kuin Via Baltica, matka-ajassa samaa luokkaa eivätkä Grännan polkkapossut silti voi korvata Puolan motellien aamiaisia.

Nopeimmillaan olemme ajaneet Helsingistä Olbiaan tasan kolmessa vuorokaudessa, mikä piti sisällään yhden yön motellissa Liettuassa, ylinopeussakot Puolassa, toisen ”yön” huoltoaseman pihalla Prahassa (n. 2 tuntia unta), päiväunet Itävallassa ja kolmannet ”yöunet” ystävien luona Rooman lähellä. Vesistöt ylitettiin katamaraanilla (Hki-Tallinna) ja pikalautalla (4 tuntia, Civitavecchia-Olbia). Mainittakoon, että vauhdista huolimatta ajoimme ekan kerran harhaan vasta Olbiasta poistuttaessa, kun Cagliari-opasteiden viitoittama reitti päätyi tietyömaalle kaupungin ulkopuolella. Ja GPS:äähän ei tällaisessa lähialuematkailussa käytetä.

Hitaimmillaan on samaa matkaa körötelty viikon verran, välietappeina Liettua, Puola (Lublin), Unkari (Budapest), Slovenia (Ljubljana), Venetsia, Trentino, Piombino, Olbia. Noin keskimäärin siis, ilman hidastelua ja stressiä matkustettaessa kannattaa varata noin 5 vuorokautta, ja tarkistaa lauttojen aikataulut ennakkoon, jos mahdollista.

Autolla matkustaessa on turha ottaa lauttaa Cagliariin asti, matka-aika ja matkan hinta kasvaa reilusti. Ellei sitten lautan reitti osu Sardinian itärannikkoa ohittamaan päiväaikaan, jolloin maisemat ovat mereltä katsottuna – alakanttiin arvioituna – huikeat. Jos ei ole tehnyt minuuttiaikataulua matkalleen (kuten me ensimmäisenä vuonna 3 vrk:n pikataipaleella), kannattaa Italian rannikkoa lähestyessä ensin tsekata Toscanan (esim. Piombinon satama) lähdöt Olbiaan, ja jos sieltä ei lähde sopivaa lauttaa, voi jatkaa rantatietä Civitavecchiaan. Ruuhkapäiviin ja -reitteihin on Italiassa syytä kiinnittää huomiota ja kuunnella radion liikennetiedotteita, eikä välttämättä kannata ängetä Bologna-Firenze -moottoritielle arkiyönä rekkojen väliin pujottelemaan.

Vaan mitä se sitten kustantaa? Karkeasti laskettuna lennettäessä pitää budjetoida matkoihin noin 500 euroa / aikuinen, ja autoiltaessa noin 900-1000 euroa / matkaseurue, riippuu tietenkin majoituksen tasosta, autosta ja ajotyylistä, reitistä, ruokailuista, matkan vauhdista ym. makuasioista.

Tilannekatsaus helmikuussa

Kuten näkyy, tämä hieno sivustomme on vielä varsin selvästi rakenteilla. Asiaosioon (toistaiseksi vielä Pages-otsikon alla) editoidaan ja päivitetään Marin varhaisempia Sardinia-aiheisia artikkeleita, ja blogiosio käynnistyy hiljalleen, kunhan sivu saadaan ulkoisesti ja rakenteeltaan edes jollekin tolalle.

Vaan toistaiseksi siis Sardiniaan voi tutustua vaikkapa saaren historiaa, perinteitä ym. käsittelevien artikkeleiden kautta. Lue ja viihdy!