Avainsana-arkisto: työmaa

Isoäidin leipomispöytä

Isoäiti, jonka taloa täällä asustamme, aloitti työt jo pikkutyttönä. Kuusivuotias oli oikein sovelias apuri torille, kun isoissa sammioissa pestyt vihannekset piti kantaa myyntitiskeille. Ympäri vuoden sama homma, lapsilla vettä valuvat korit pään päällä. Myöhemmin hän sitten oli töissä Quartuciùssa manteleita käsittelemässä (arvioisin, että toimenkuvaan kuului kuoriminen, kalttaus, paahtaminen yms. valmistelevat työt ennen kun ryhdyttiin valmistamaan Dolci Cagliarin makeankipeille markkinoille). Tuon työn hän sitten toi mukanaan myös tänne, minkä johdosta talon pihalla on pienen iglun kokoinen saviuuni ja meille asti periytynyt leipomispöytä.

Pöytä on käsittelemätöntä puuta, satoja kertoja varecchinalla tms. naista vahvemmalla pesuaineella pesty, todella kokeneen oloinen, joustavan tukevatekoinen persoona. Mutta kun meille tuli tarve korkeammalle työtasolle, tartti tehrä jotain. Vanha sardinialainen mitoitus on aika kaukana nykystandardeista ja -ergonomiasta, tässä tapauksessa eroa oli 17 cm, mikä korotus piti pöytään jotenkin järjestää.

Parin viikon pohdiskelun ja noin tusinan erilaisen työtasosuunnitelman jälkeen päädyttiin kierrätys-hybridi-antiikki-teknohenkiseen ratkaisuun, joka selvinnee aika helposti seuraavista kuvista. Pöytään itseensä on koskettu sen verran, että pöytälevyn alla olevien tukipuiden päihin raavin sahalla noin sentin syvät, pari milliä leveät urat teräsprofiilin sovitusta varten, ja pöydän jalat ovat metallikehikossa altapäin ruuveilla kiinni.

vanha leipomispöytä, johon viritetty hyllyprofiilista uusi runko

Metallirunko on hyllyprofiilia Bricomanista (jossa on tullut käytyä useammin kuin rannalla, toim. huom.), halvaksi tuli. Toiveena on, että tällä rakenteella metallirunko (jota ei ole erikseen jäykistetty vinotuilla, vaan jäykkyys tulee vanhasta pöydästä) elää pöydän mukana eikä toisin päin. Vanha pöytä tosin ei paljoa enää elä, tai siis liiku, tosielämää tämä kun on nähnyt jo jotain yli seitsemänkymmentä vuotta. Sitten kun saadaan ”oikea” keittiö, voi rungon purkaa ja käyttää vaikka varastohyllynä. Käytännöllisyys ja kierrätysestetiikka tällä kertaa saa astua esteettisyyden ja designmeiningin edelle. Ellei tää nyt sitten oo juuri sitä.

pöydän liitosdetalji
pöydän liitoksesta detaljikuva

Vasta kun pöytä tuli valmiiksi, muistin, miten kivaa lapsena oli leikkä mecanoilla.

Arkea ja asettumista

Viikon verran takana tätä täkäläistä arkea – ollaanko me välillä oltu jossain muuallakin? Kotioloja täällä leimaa työmaa ja meteli, katu revittiin meidän kohdalla eilen auki, ja pian toivottavasti pääsevät sommittelemaan sinne kaasuputkea / antennikaapelia / mitä ikinä aikovatkaan. Hämmästyttävän reippaasti kuitenkin edennyt tämä työmaa, pitivät vain pienen tauon lounasaikaan.

Makuuhuoneen ikkunan säleiden välistä voi kurkkia runollista katunäkymää. Työkoneen varjon vieressä kapean kaivannon ruskeasta vedessä törröttää tukittu vesiputki.

Pölyn määrä jaksaa taas hämmästyttää. yksi päivä ilman mopin heilutusta ja jälkikasvun suihkunpuhtaat jalkapohjat ovat hetkessä mustat. Pihan saisi letkuttaa joka toinen päivä jos haluaa pitää roskat ja pölyt kurissa. Onneksemme putkityömaalla katkesi eilen naapurin (ei meidän, huh!) vesijohto, ja pieni suihkulähde riitti sitomaan työmaan pölyt loppupäiväksi.

Sitruunan karsinta menossa, kuvan kasassa noin puolet poistetusta oksistosta.
Mirto ja sitruuna ovat kokeneet estetisoivan kevennysleikkauksen, ja nyt voi iltapäivisin valita, istuako sitruunapuun katveessa vaiko mirto”puun” varjossa. Kaikkinainen puskien parturointi onkin sitten paljastanut pihasta aivan uusia nurkkia, ja eilen poistettiin peikonlehdestä kaivon kannen päälle (juuret kaivon sisällä) kasvanut haara, minkä jälkeen paljastui taas lisää perattavaa ja kuokittavaa. Että näinkin pieni piha voi teettää työtä, juuri niin paljon kuin jaksaa tehdä.