Avainsana-arkisto: ruoka

Vatsan täydeltä papuja ja makaronia

Tuli jokin aika sitten puhetta ruuasta (taas), ja tämä talvinen hyvänmielenruoka, joka tekee mistä vain arki-illasta erityisen, muistui mieleeni. Pitää laittaa taas pian, että ehtii syödä tänä vuonna tarpeeksi, tätä kun ei oikein kesällä voi syödä, on sen verran tuhtia evästä. Näissä Suomen pakkasissa sen sijaan on enemmän kuin kohdallaan. Rakkaat ystävät: pasta e fagioli!

Pasta e fagioli eli papu-makaronipöperö

Valmistetaan kattilassa tai korkeareunaisessa pannussa. Papuina voi maun mukaan ihan mitä vain papuja, esim. tavalliset ruskeat toimii, samoin kikherneet, mustasilmäpavut ja ihan vaikka punaiset linssit. Tarvitaan suunnilleen seuraavat ainekset. Hifistelijät voivat toki lisätä muutakin, mutta me nyt vain tehdään kaikki aina mahdollisimman helposti:

papuja runsaasti, esim. pari isoa purkkia tai jos liotat ja keität pavut itse, arvion mukaan (esim. pannu puolilleen)
makaronia noin puoli pussia (200-300 g). Ihan sellainen makaronilaatikko-makaroni on hyvä, mutta voi toki hankkia jotain muodikkaampaa, kunhan on pientä.
pekonia 1-2 pakettia (vegaaniversiokin ilman pekonia on maistuvaa, voi laittaa tilalle vaikka pikkupätkän porkkanaa silputtuna.)
pieni sipuli
oliiviöljyä runsaasti
suolaa maun mukaan
tarjoiluun oliiviöljyä ja mustapippuria.

Kuullota sipulisilppu öljyssä, lisää pekoni pieneksi silputtuna. Lisää pavut, hauduttele tuokio (jos itse keittämäsi pavut ovat vielä kovia, hauduta pidempään). Huom: jos liotat ja keität pavut itse, hoida tämä ennakkoon valmiiksi, papujen pitää siis olla jo syömävalmiita, kun alat tätä ruokaa laittamaan. Jos jäävät koviksi, luvassa on taatusti vuosisadan ilmavaivat…

Kuumenna vesi valmiiksi vedenkeittimessä tai kattilassa.

Lisää makaronit pannuun, kaada kuumaa vettä päälle, niin että peittyvät. Lisäile vettä sitä mukaa kuin makaronit imevät sitä, lisää myös suolaa jonkin verran, hauduttele jne. kunnes on valmista. En ole koskaan katsonut kelloa, mutta puolisen tuntia ehkä tämä koko proseduuri vie. Pöperö kannattaa jättää sopivan kosteaksi, etenkin jos aikoo ottaa siitä vielä seuraavana päivänä eväät (yleensä tämä ei onnistu, koska kaikki tulee aina syötyä kerralla ähkyn uhallakin), koska makaronit jatkavat turpoamistaan. Tarkista vielä suola.

Syödään syviltä lautasilta lusikalla.

Tarjoillessa lorauta päälle anteliaasti hyvää oliiviöljyä ja rouhaise saatteeksi reilusti mustapippuria. Tämä pitää nälän loitolla pitkään!

Hillo-operaatio

Jo useampana vuonna on tullut vietyä aurinkoa kotiin erilaisten marmeladien ja hillojen muodossa (myös toki liköörinä eli lähinnä limoncellona näin kesäisin, mirton marjat kun tulee joulun alla, jolloin harvemmin tulee oltua täällä, mutta se on jo toinen tarina). Tällä kertaa saimme halvalla pari laatikkoa persikkaa San Speraten persikkafestareilta, joten marmeladisorttia ei tarvinnut sen enempää suunnitella. Myös päärynää, aprikoosia on tullut käytettyä makoisin tuloksin.

Itse tykkään tuoreemmasta hillosta (suomalaisittain 5-10 minuutin keittoajalla) joten olen käyttänyt pektiiniä sen sijaan, että keittäisin marmeladia kokoon tuntitolkulla, kuten täällä on tapana tehdä. Ei mene niin hulluna sokeriakaan. Pektiini täällä myydään erikseen (ei siis löydy meikäläistä hillosokeria), supermarketista löytyy. Ja autolla kun kulkee, samat purkit matkustaa helposti etelään tyhjänä ja hilloa täynnä sitten taas kesän jälkeen pohjoiseen.

Marmeladit

Joulun aika, sieniaika

Talvi on Sardiniassa sieniaikaa (sekä mm. appelsiinien ja mandariinien aikaa). Suomalaiselle sopii mainiosti vaeltelu vihreillä, syvänturkoosiin mereen kaatuvilla rinteillä Sardinian talvisäässä, joka vastaa (ulkona) mukavia syyskuun ilmoja Suomessa. Talven viileys Sardiniassa voi kuitenkin yllättää sisätiloissa, joten erityishuomio reissuun pakatessa kannattaa antaa lämpimille olo- ja alusasuille. Ohut ja pehmoinen villakerrasto ihoa vasten tuo lisämukavuutta sisällä ja ulkona.

Sienestäminen kuitenkaan ei Italiassa, ei siis Sardiniassakaan, ole mikään läpihuutojuttu – sieniä etsitään, ei poimita. Herkkusuiden maassa on sienestykselle erilaisia rajoituksiakin alueista riippuen. Tärkeä yksityiskohta, joka suomalaiselle ei ehkä heti tulisi mieleen, on lähteä sieneen korin kanssa, ei ämpärin, sillä koriin poimituista sienistä itiöt leviävät pitkin, ämpäristä ei. Kommenttilootaan joku voisi täydentää, onko olemassa jokamiehenoikeuksia sienestykseen, vai pitäisikö olla maanomistajan lupa tai itse paavin.

Omat sieniretkeni ovat rajoittuneet muutamaan kertaan, kun talvella ei ole tullut liiemmälti käytyä. Uusien sienien tunnistamiseen ja sienimaaston löytämiseen on tietenkin kätevää saada paikallisen ystävän opastusta, mutta nopeasti oppii tunnistamaan perussienet: codrobiu mudregu, joka kasvaa mudregu-kasvin juurella (löytyy myös nimellä Cisto Marino), sekä ”lihasieni”, codrobiu de petza, eli kuningaosterivinokas. Grillattuna ja ripaus suolaa, muuta ei tarvitse. Hyväonninen saattaa löytää herkkutattejakin, funghi porcini.

Talviselle sieniretkelle voi suunnata esim.  lounaisrannalle, ja muistahan pakata koriin mukaan viiniä ja evästä, jotain yksinkertaista vain. Vaikka suoraan kaupasta matkalla rantaan sämpylöitä, panini, täytteeksi vaikkapa prosciutto crudo, mozzarella tai mortadella, maun mukaan. Raitista välimeren talvi-ilmaa kyytipojaksi. Lopulta ei ole niin väliä edes sillä, tuleeko saalista vai ei.

(toim.huom: sardon kielen kirjoitusasu vaihtelee, omat versioni perustuvat kuulokuvaan Monastirissa puhutusta sardosta. Kirjoitettuna sanat voivat olla hyvinkin erilaisia, ja vieläkin kauempana puhutusta kielestä, alueesta ja kylästä riippuen. Ja kun tietää sienen nimen vain yhden kylän murteella, ei ole aivan yksinkertaista googlettaa infoa italiaksi, saati englanniksi tai suomeksi…)

Aurinkokuivatut tomaatit

Tomaatit kuivumassa auringossa. 4 kiloa tuoreita tekee 1 kg kuivattuja. Ladotaan aurinkoon kuvassa näkyvällä tavalla avattuna. Runsaasti suolaa päälle (sitä keskikarkeaa, tähän tarkoitukseen erikseen myytävää, hieman karkeanpaa kuin Suomessa myytävä ruokasuola). Illalla kun suolaa, aamulla on suola liuennut tomaatteihin. Kolmantena päivänä näiden pitäisi olla kuivia, jolloin ne painellaan takaisin kiinni ja pannaan purkkiin, luulisin, että suolaa väliin silloinkin. Ja vaikka laakerinlehtiä.

Tarkoitus olisi kokeilla itsekin kirsikkatomaattien kanssa. Näinköhän niitä saisi tehtyä niin, että riittäisi Suomeen asti tuotavaksi?

Mökkilomalla eli erään tiistaipäivän kulku

Aamupala nautittiin hämmentävän myöhään, vasta yhdeksältä, kun vuotias otti ja nukahti aamulla vielä pikku torkuille (bravo! Lisää tätä!) normaalin klo 7 herätyksen jälkeen. Latte e biscotti, maitokahvia ja keksejä, mitäpä muuta. Pojille vähän täydennystä puurolla ja jugurtilla (täällä on muuten jugurtinystävälle mainiot valikoimat, perus ”bianco”-jugge eli makeutettu, maustamaton kermajugurtti ja kookosjugurtti, muiden muassa, uppoavat hyvin).

Aamupäivä anoppilassa, yritin mm. kirjoittaa blogia mutta eipä siitä pikkuapureiden vuoksi mitään tullut. Vaan tulipa selvitettyä appivanhempien kanssa mm. suomalaisen tuvan kalustusta, sipulin kuivatusta, isoäidin tapaa pestä pöydät (valkaisuaineella!). Lounaaksi saatiin mukaan anopin uunista munakoisoja. Tässä appiukolta sipulinippu isoäidin leivinuunin edustan katoksen naulassa, näinhän sen kuuluu olla.

sipuli-cipolla

Siippa kävi sillä aikaa veljen kanssa hakemassa vuokra-auton Cagliarista, mikä sinänsä oli varsinainen jatkokertomus, useamman päivän kestoinen, mutta ei siitä sen enempää. Lomasesonkina tuntuu ne autot olevan kortilla, ja me kun lykättiin vuokrausta viimeiseen asti (”vuokrataanko auto vai ostetaanko pesukone?”), muuttui viisipaikkainen tilava auto kolmioviseksi pikku Puntoksi. Noh, kulkeehan sekin.

Sitten se lounas eli ne munakoisot, ”kotona” eli Isononnan talossa, kuten kolmivuotias sanoo. Päivälevon keskeytti alkuunsa naapuri, jolla äänien perusteella on pihalla pieni metalliverstas, rälläköinti, pauke, hitsaus ja muut hauskat äänet jatkuivat pitkin siesta-aikaa. Nuku sitten siinä! Suunnittelin harmissani jo tomaattien heittelemistä pihamuurin yli, mutta ehkä parempi vielä pitää hyvät välit joka ilmansuuntaan ainakin toistaiseksi. Isoäiti kuulema riiteli kaikkien naapurien kanssa, mutta ehkä sitä perinnettä meidän ei tarvitse jatkaa.

Iltapäivää, jatkoin restaurointioperaatiota vahaamalla ja kiillottamalla edellispäivänä hiomani pikkuisen vanhan pöydän, joka oli kaikenlaisen kaman ja vuosikymmenten pölyn alle hautautuneena ulkokeittiössä (kuva täällä, se pöytä on kaiken tuon kaman alla). Talossa on kolme vanhaa pöytää, joista kaksi on ajalta kun naimisiin menivät ja tämä kolmas, nyt puleerattuna hohtava, sitäkin vanhempi. Tukevaa tekoa, elämää nähneitä kaikki. Tätä nyt puleerattua näkyy käytetyn mm. kaavapöytänä ja leikkuualustana.

Tuli myös jatkettua pesu-ja tiskausurakkaa. Tekokukkia ja moninaista pyhimysrihkamaa löytyy jo useampaa kitch-alttaria varten, lisäksi valtava määrä kaikenlaista tarve-esinettä.

Basilikan ja mintun kasvamista odotellessa ihaillaan vaikka näitä.

napit

pikkukattiloita pihaleikkeihin

Lomalla ja/tai uusissa maisemissa ihmisestä löytyy kaikkea kiinnostavaa, ja itsestäni olen kehittämässä kelpo osa-aika-kotirouvaa, ainakin mitä tulee ruuanlaiton suhteen. Tiistain kevyt illallinen oli kotikutoinen gazpacho, ja tulipa hyvää. Kahdeksan tomaattia ja kuusi pientä kurkkua, kaksi valkosipulin kynttä ja sopivasti suolaa, myllyn läpi ja jääkaappiin kylmenemään. Lisukkeena leipää, persiljaa ja pojille mozzarellaa. Keittoshow oli pienen sosemyllyn kanssa tosin siinä määrin työläs, että keskiviikon puolella käytiin shoppaamassa lähimmästä kauppakeskuksesta sauvasekoitin. Perjantaina sitten pitäis hoitaa isommalle lössille sama homma: Muovikassillinen tomaattia, kassillinen kurkkua (appiukon kasvattamia nämä), yks valkosipuli ja kourallinen suolaa, ehkä jotenkin niin.

Iltasella vielä lämpimässä yössä, kirkkaan tähtitaivaan alla (jep, ja päivällä pilvetön taivas), pikkulasit Limoncelloa ja tarinointia. La dolce vita!

Isoäidin pastalävikölle taas käyttöä

So last season eli appelsiineja kesällä

Heinäkuu on persikoiden, luumujen ja viikunoiden aikaa, appelsiinien sesonki on jo kauan sitten jäänyt taa. Kesälläkin voi kuitenkin saada appelsiineja tuoreena, kun vain jättää ne puuhun ja muistaa kastella, siellä ne säilyvät ja makeutuvat. Poimittuna ei appelsiinit kypsy (toisin kuin esim. tomaatit). Itsestään selviä juttuja täkäläisille, mutta turisti voi appelsiineistakin aina oppia uutta.

Eräänkin heinäkuun muistan, esikoisen iästä päätellen neljä vuotta sitten, kun olin erittäin raskaana eikä mikään maistunut. Onneksi kuitenkin oli (silloinen tuleva) appiukko jättänyt joitain appelsiineja kesäksi sinne puuhun, ja sieltä sitten niitä pahoinvoivalle (tulevalle) miniälle kyöräsi päivittäin. Ovat muuten eri makuisia kuin talvella, kovin makeita (ainakin nämä meikäläiset), kyllä maistuivat helteellä nekin!

Helpompi tapa nauttia appelsiineista kesällä on kuitenkin tämä, pakastimesta. Makeaa ja raikasta, oi ja voi!

Appelsiinimehu maistuu helteelläkin

Viikunoiden ensimmäinen sato lopuillaan

Heinäkuu on tuoreiden viikunoiden ystävälle yhtä juhlaa, ainakin jos tädin pihalta löytyy satoisa viikunapuu. Ensimmäinen sato makeita, maukkaita ja raikkaita viikunoita on nyt lopuillaan, toisen sadon viikunoiden raakileet lupailevat jo jatkoa. Eivät kuitenkaan ole läheskään niin isoja ja makoisia kuin nämä ensimmäiset.

Vielä muutama viikuna jäljelläParhaimmillaan kun poimitaan puusta siinä vaiheessa kun kuori jo vähän halkeilee. Jokunen tunti jääkaapissa viileyttä saamassa ja… huoh… voi kun tämän elämyksen voisi jakaa suupaloina verkon kautta. Ei löydy kotosuomen kaupoista vastaavaa, ei nämä kuljetusta kestä, hyvä kun säilyvät lähimpään suuhun asti.