Avainsana-arkisto: nostalgia

Mitä jäi vielä kertomatta

Costa Verden kilometrien levyiset ja pituiset dyynit, niiden keltainen hiekka ja hiekalla vaeltaminen, joka on elämyksenä hämmästyttävän lähellä lapin tuntureilla ja soilla tarpomista. Hiekan kellanruskea, katajien syvän vihreä, turkoosi meri, joka muuttuu elohopeaksi auringon laskiessa. Hetket, joista jokaisessa lepää ikuisuus.

Kirkas, raikas meri, joka jaksoi pyyhkiä aaltoja varpaiden yli uudestaan ja uudestaan. Ja kolmivuotias, joka aamulla ei halunnut mennä veteen, mutta illalla ei halunnut tulla sieltä pois opittuaan uimaan uimarenkaan kanssa.

Se meri, joka pyyhkii sitä hiekkaa tälläkin hetkellä, maestrale-tuulella tosin varsin kovakouraisin otteen.

Maestrale-tuuli, jota täällä kutsutaan myös ”vento sano” – nimellä, koska se vie pölyn, kuonan ja saasteet pois.

Anopin korttelin konditoria, joka turmeltui pahasti tulipalossa eräänä iltana, ja se palokunta, jolla kesti puoli tuntia ehtiä Cagliarista tänne.

Naapurin lihakauppa, jossa tuoremakkara valmistetaan ”mittatilaustyönä”, odottaessa. Ja saman korttelin kalakauppa, jossa voi ostaa kalat ja pyytää kauppiasta grillaamaan ne lounasta varten valmiiksi.

Kaikkiruokaiselle suomalaisellekin varsin yllättävä ruokalaji, sian suolista sykerretty makkarankaltainen asia tomaatisessa keitossa. Grillattuna sen sijaan kuulema olisi oikein maukasta.

Pikku protestanttia yhä uudestaan ja uudestaan hämmentävä pyhimysten palvonta ja koko täkäläisen kirkon opin ja käytännön uskonharjoittamisen ristiriitaisuus.

Valtavan paljon ihmisiä, vaikkapa yksi, sanotaanko Claudia, jolla on täällä yksityinen päiväkoti, tai toinen, sanotaan vaikka Claudia, jonka sisko kuoli toistakymmentä vuotta sitten Palermossa poliisina, mafian erästä tuomaria vastaan tehdyssä pommi-iskussa. Tai yksi pikkuserkku, jota onni aina suosii. Sekä rautakaupan isäntä, jolla on jostain syystä liikanimi ”hiirensyöjä”, mistä lie sen saanut.

Upea konsertti taivasalla Carbonian torilla, sinfoniaorkesteri ja dramaattinen oopperakappale, välimeren yö, tähtitaivas, sämpylät, jäätelöt, kahvi ja mirto.

Porto Pinon dyynit lapsiystävällinen, matala ranta, jossa väkeä oli enemmän kuin hiekanjyviä, mutta tilaa riitti kaikille.

Cagliarin flamingot ja suola-altaat. Poetto ja merisiilit (niinä kuukausina, joissa on r-kirjain, eli October-Febraio). Mutta merisiilejä saa myös nyt ja niistä syntyy esim. maukas pasta, joka maistuu – niin mereltä.

Ja niin paljon muuta, aiheet eivät kirjoittamalla lopu.

Isoäidin talossa

Isoäidistä aika jätti jo lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Talo on ollut jos pitkään niukalla huolenpidolla, ja kaikenlaista järjesteltävää ja fiksattavaa tuntuu riittävän kuin kelpo kesämökillä konsanaan. Puutarhassa ne vähäiset kasvit ovat mittaansa suurempia. Peikonlehti on vallannut muurin sitruunan takana, lehtien koko on A0 tai vieläkin suurempi:

Peikonlehti arkkikokoa A0

Sitruuna on hoitamattomana vähän hellittänyt satoa kantamasta, aikanaan antoi sitruunoita ja kukki ympäri vuoden, suojaisalla pihalla:

Sitruunapuu

Mirto eli myrtti, lieköhän maailman suurin. Tämän vuoden sadon jälkeen ehkä pitää vähän rajoittaa kasvua:

Mirto eli myrtti

Ensimmäisenä päivänä en malttanut edes ottaa iltapäivänokosia kun niin syyhytti moppaamaan. Ah, mikä elämys kuurata lattiasta ämpäri toisensa jälkeen harmaata pois! Vastaavaa hommaa kuin Photoshopissa valokuvan väriensäätö levelien, tasojen ja maskien avulla, mutta reaalimaailmassa: pyyhit harmaata ja kontrastiköyhää pois, ja mopinveto mopinvedolta paljastuvat valkeat, tiilenpunaiset ja mustat kaikessa kylläydessään. Mitä terapiaa näyttöruutuun kiinni palaneille silmille ja mielelle!

Lomamme alkoi tiskisavotalla, ja tämä savotta ei kyllä hetkessä lopu!

Pölyltä suojassa

Aina jostain poissa

Kesävieraaltamme kysyttiin taannoin Inarissa ”Mistäs sie oot poissa?” kun isäntää mietitytti, mistä mahdollinen emäntäkandidaatti on kotoisin.

Juuri nyt tuntuu siltä, että ainakin meidän perhe on aina jostain poissa, kun toinen koti on aina yli kolmentuhannen kilometrin päässä, missä ikinä sitten olemmekaan. Mutta sen saman ikävän kääntöpuoli on kotiinpaluun riemu, oli suunta sitten pohjoiseen tai etelään. Ikävät, riemut, surut ja rakkaudet, kaiken saa kaksinkertaisena, mustassa on aina läikkä valkoista ja valkoisessa mustaa.

Kun vain on läsnä siellä missä on, ei ole poissa mistään.