Avainsana-arkisto: Cagliari

Al mare: Poetto, Cagliari

Tänään käytiin Poetolla. Kilometrikaupalla perusrantaa Cagliarissa. Vesi on aivan rannassa vähän sameanhiekkainen (ainakin iltapäivällä), ja satunnaisesti siellä voi lillua myös jokunen roska, mutta kirkkaaksi käy kun hieman kahlaa kauemmaksi. Rannassa on paljon baareja ja iltapaikkoja, joista tällaisella lapsiperheellisellä ei ole juuri kerrottavaa… paitsi, että jädet ja oluset saa aina läheltä. Erihintaisia päivänvarjo-lepolasse-vuokrapaikkojakin on, rannan alkupäässä (ensimmäinen pysäkki, prima fermata) oli hyvinkin edullisia ainakin v. 2010. Jengiä piisaa, mutta tilaa riittää kaikille.

Poeton koordinaatit, eli mihin kohtaan rantaa on menossa, on tapana kertoa joko bussipysäkin mukaan, tai sitten voi mennä esim. sairaalan (ospedale) kohdalle. Tietenkin baarien avulla on helppo suunnistaa.

Talvikuukausina Poetolta saa(nee luultavasti edelleenkin) merisiilejä. Iltaisin kannattaa suunnistaa sinne. 20 tai 40 merisiiliä, punkkua ja leipää. Tiivistettyä välimerta, niille ketkä meren mausta tykkää. Mie tykkään.

Merisiilistä muuten sitten syödään vain se hehkuvanoranssi mäti, piikkejä kannattaa kaihtaa. Merisiiliin astumista ei myöskään kannata kokeilla.


Näytä suurempi kartta

Isoäidin leipomispöytä

Isoäiti, jonka taloa täällä asustamme, aloitti työt jo pikkutyttönä. Kuusivuotias oli oikein sovelias apuri torille, kun isoissa sammioissa pestyt vihannekset piti kantaa myyntitiskeille. Ympäri vuoden sama homma, lapsilla vettä valuvat korit pään päällä. Myöhemmin hän sitten oli töissä Quartuciùssa manteleita käsittelemässä (arvioisin, että toimenkuvaan kuului kuoriminen, kalttaus, paahtaminen yms. valmistelevat työt ennen kun ryhdyttiin valmistamaan Dolci Cagliarin makeankipeille markkinoille). Tuon työn hän sitten toi mukanaan myös tänne, minkä johdosta talon pihalla on pienen iglun kokoinen saviuuni ja meille asti periytynyt leipomispöytä.

Pöytä on käsittelemätöntä puuta, satoja kertoja varecchinalla tms. naista vahvemmalla pesuaineella pesty, todella kokeneen oloinen, joustavan tukevatekoinen persoona. Mutta kun meille tuli tarve korkeammalle työtasolle, tartti tehrä jotain. Vanha sardinialainen mitoitus on aika kaukana nykystandardeista ja -ergonomiasta, tässä tapauksessa eroa oli 17 cm, mikä korotus piti pöytään jotenkin järjestää.

Parin viikon pohdiskelun ja noin tusinan erilaisen työtasosuunnitelman jälkeen päädyttiin kierrätys-hybridi-antiikki-teknohenkiseen ratkaisuun, joka selvinnee aika helposti seuraavista kuvista. Pöytään itseensä on koskettu sen verran, että pöytälevyn alla olevien tukipuiden päihin raavin sahalla noin sentin syvät, pari milliä leveät urat teräsprofiilin sovitusta varten, ja pöydän jalat ovat metallikehikossa altapäin ruuveilla kiinni.

vanha leipomispöytä, johon viritetty hyllyprofiilista uusi runko

Metallirunko on hyllyprofiilia Bricomanista (jossa on tullut käytyä useammin kuin rannalla, toim. huom.), halvaksi tuli. Toiveena on, että tällä rakenteella metallirunko (jota ei ole erikseen jäykistetty vinotuilla, vaan jäykkyys tulee vanhasta pöydästä) elää pöydän mukana eikä toisin päin. Vanha pöytä tosin ei paljoa enää elä, tai siis liiku, tosielämää tämä kun on nähnyt jo jotain yli seitsemänkymmentä vuotta. Sitten kun saadaan ”oikea” keittiö, voi rungon purkaa ja käyttää vaikka varastohyllynä. Käytännöllisyys ja kierrätysestetiikka tällä kertaa saa astua esteettisyyden ja designmeiningin edelle. Ellei tää nyt sitten oo juuri sitä.

pöydän liitosdetalji
pöydän liitoksesta detaljikuva

Vasta kun pöytä tuli valmiiksi, muistin, miten kivaa lapsena oli leikkä mecanoilla.

Cagliari on Kaljari

Ihan lyhyesti vain yksi suomalaista hämmentävä seikka: Cagliari sanotaan ’kAljari’, paino ekalla tavulla. Kenties siksi, että nimessä on tuo hämmentävä ”kalja” (birra) -sana, on tullut vastaan nimenomaan suomalaisten suusta kaikenlaisia ääntämisiä, yleisimpänä ”kaljeri”, ”kaljeeri” tai ”kaljaari”. Tosin ei näistä tuo viimeisin ei nyt ihan kamalan väärin oo, ja yleensä kuitenkin sitä tulee ymmärretyksi kun vain jotain sinne päin sanoo. Mutta siis ihan reilusti vain Kaljari. Vaan tokihan täällä saa hyvää oluttakin.

Nelivuotiaan tunnelmaotos paikallisesta perusoluesta pizzeriassa.

Sant’Efisio – Vappu

Toisin kuin manner-Italiassa Sardiniassa vappua juhlitaan oikein urakalla eikä syyttä. Työväki, toverit ja tasa-arvo sikseen, Sant’Efisio eli Pyhä Efisio tuli jo vuonna 303 ennen Kristusta. Salakristityn isänsä ja pakanaäitinsä rakkauden hedelmä pääsi upean ulkomuotonsa myötä Rooman keisarin armeijan ylipääliköksi. Kristittyjen vainoajasta tuli heidän puolustajansa Jumalan ilmestyttyä hänelle ja jättäessän kämmeneensä ristin merkin. Kääntymisestä kiivastunut keisari määräsi niskuroijan tuomittavaksi kuolemaan Norassa Etelä-Sardiniassa nykyisen Pulan kaupungin niemessä 15.1.303 jKr. Sieltä löytyy edelleenkin viehättävän hiekkarannan liepeiltä pieni ja vaatimaton Sant’Efision kappeli.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Cagliarin pääpyhimys San Saturno (Pyhä Saturnus) joutui väistymään 11.7.1652 kun Cagliarin kaupunginvaltuusto päätti pyytää apua Sant’Efisiolta ruttoepidemian voittamiseksi. Jo puolet väestöstä oli menehtynyt julmaan tautiin eikä parannusta ollut tiedossa. Kun epidemia rukousten jälkeen helpotti on Efisiota juhlistettu jo yli 350 kertaa toukokuussa, keväisen uudelleen syntymisen symbolina. Efisioon turvauduttiin myöhemminkin 1793 kun ranskalaisten laivasto pommitti Cagliaria.

Koristeelliset vankkurit lähetetään lähes joka kaupungista eudstamaan
Koristeelliset vankkurit lähetetään lähes joka kaupungista eudstamaan

Ensimmäisenä toukokuuta alkavat koko saarella hartaat valmistelyt kylissä ja kaupungeissa kun edustuskärryt kansantanssijoukkoineen suuntavat Cagliariin . Pääkadut Largo Carlo Felice ja Via Roma täyttyvät ihmisistä, jotka seuraavat tuntikausia kestävää juhlaparaatia. Lukemattomien upeiden kansanpukujen ja kukilla koristeltujen härkävankkureiden jälkeen vihdoin tulee pieni Efision patsas, jota kuljetetaan jalan 40km päähän kotikappeliinsa Noraan.

Tuntien odotus palkitaan, vihdoinkin Sant'Efisio
Tuntien odotus palkitaan, vihdoinkin Sant'Efisio

Samaan aikaan kaupungissa on suuret kevätmessut, Fiera, jossa pääsee maistamaan ja ostamaan hunajaa, juustoja, makkaraa, öljyä ja viiniä, kaikki paikallista tuotantoa. Saa myös hypistellä vaatteita, koriste-esineitä sekä paikallisten käsityöläisten tuotantoa, että kaukana Aasiassa lasten näpräämiä. On koneja, kodintarvikkeita ja koneita. Siinä markkinahumussa onkin suomalaislapsen helppo lievittää vappuikäväänsä ja vaikkei valkolakkeja näy on sää lähes aina suotuisampi kuin Kaivopuiston kallioilla.

Siis hyvää vappua!