Mitä jäi vielä kertomatta

Costa Verden kilometrien levyiset ja pituiset dyynit, niiden keltainen hiekka ja hiekalla vaeltaminen, joka on elämyksenä hämmästyttävän lähellä lapin tuntureilla ja soilla tarpomista. Hiekan kellanruskea, katajien syvän vihreä, turkoosi meri, joka muuttuu elohopeaksi auringon laskiessa. Hetket, joista jokaisessa lepää ikuisuus.

Kirkas, raikas meri, joka jaksoi pyyhkiä aaltoja varpaiden yli uudestaan ja uudestaan. Ja kolmivuotias, joka aamulla ei halunnut mennä veteen, mutta illalla ei halunnut tulla sieltä pois opittuaan uimaan uimarenkaan kanssa.

Se meri, joka pyyhkii sitä hiekkaa tälläkin hetkellä, maestrale-tuulella tosin varsin kovakouraisin otteen.

Maestrale-tuuli, jota täällä kutsutaan myös ”vento sano” – nimellä, koska se vie pölyn, kuonan ja saasteet pois.

Anopin korttelin konditoria, joka turmeltui pahasti tulipalossa eräänä iltana, ja se palokunta, jolla kesti puoli tuntia ehtiä Cagliarista tänne.

Naapurin lihakauppa, jossa tuoremakkara valmistetaan ”mittatilaustyönä”, odottaessa. Ja saman korttelin kalakauppa, jossa voi ostaa kalat ja pyytää kauppiasta grillaamaan ne lounasta varten valmiiksi.

Kaikkiruokaiselle suomalaisellekin varsin yllättävä ruokalaji, sian suolista sykerretty makkarankaltainen asia tomaatisessa keitossa. Grillattuna sen sijaan kuulema olisi oikein maukasta.

Pikku protestanttia yhä uudestaan ja uudestaan hämmentävä pyhimysten palvonta ja koko täkäläisen kirkon opin ja käytännön uskonharjoittamisen ristiriitaisuus.

Valtavan paljon ihmisiä, vaikkapa yksi, sanotaanko Claudia, jolla on täällä yksityinen päiväkoti, tai toinen, sanotaan vaikka Claudia, jonka sisko kuoli toistakymmentä vuotta sitten Palermossa poliisina, mafian erästä tuomaria vastaan tehdyssä pommi-iskussa. Tai yksi pikkuserkku, jota onni aina suosii. Sekä rautakaupan isäntä, jolla on jostain syystä liikanimi ”hiirensyöjä”, mistä lie sen saanut.

Upea konsertti taivasalla Carbonian torilla, sinfoniaorkesteri ja dramaattinen oopperakappale, välimeren yö, tähtitaivas, sämpylät, jäätelöt, kahvi ja mirto.

Porto Pinon dyynit lapsiystävällinen, matala ranta, jossa väkeä oli enemmän kuin hiekanjyviä, mutta tilaa riitti kaikille.

Cagliarin flamingot ja suola-altaat. Poetto ja merisiilit (niinä kuukausina, joissa on r-kirjain, eli October-Febraio). Mutta merisiilejä saa myös nyt ja niistä syntyy esim. maukas pasta, joka maistuu – niin mereltä.

Ja niin paljon muuta, aiheet eivät kirjoittamalla lopu.

2 thoughts on “Mitä jäi vielä kertomatta”

  1. Lähdön meininkiä. Ensin kesänä ehkä viimeistään taas vai mitä. Meillä taas matkakuume kova, mutta realismi voittanee tällä kertaa, joten ainakin puoli vuotta taas odotettavaa. Suukkoja suloiselle Sardininialle, ikävä on, aina.

  2. Parasta kesässä on sen loppuminen. Ei sillä ettenkö pitäisi kesästä, tietenkin (+nautin syksystä). Mutta kun tietää että jotkin asiat päättyvät, ymmärtää nauttia niistä vielä kun voi.

    Samaa toimii lomareissuilla. Viimeisen illan muistaa ikuisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *