Aihearkisto: Yleistä

Hillo-operaatio

Jo useampana vuonna on tullut vietyä aurinkoa kotiin erilaisten marmeladien ja hillojen muodossa (myös toki liköörinä eli lähinnä limoncellona näin kesäisin, mirton marjat kun tulee joulun alla, jolloin harvemmin tulee oltua täällä, mutta se on jo toinen tarina). Tällä kertaa saimme halvalla pari laatikkoa persikkaa San Speraten persikkafestareilta, joten marmeladisorttia ei tarvinnut sen enempää suunnitella. Myös päärynää, aprikoosia on tullut käytettyä makoisin tuloksin.

Itse tykkään tuoreemmasta hillosta (suomalaisittain 5-10 minuutin keittoajalla) joten olen käyttänyt pektiiniä sen sijaan, että keittäisin marmeladia kokoon tuntitolkulla, kuten täällä on tapana tehdä. Ei mene niin hulluna sokeriakaan. Pektiini täällä myydään erikseen (ei siis löydy meikäläistä hillosokeria), supermarketista löytyy. Ja autolla kun kulkee, samat purkit matkustaa helposti etelään tyhjänä ja hilloa täynnä sitten taas kesän jälkeen pohjoiseen.

Marmeladit

Neljä erilaista vuodenaikaa

Nyt sataa. Satoi myös pari päivää ennen saapumistamme, mistä on nyt reilut 3 viikkoa. Kuulema heinäkuussa yleensä sataa, mistä en kyllä itse osaa sanoa mitään, sillä meidän täällä ollessa sade on ollut harvinainen erikoisuus (tosin oleminen onkin painottunut enemmän elokuun puolelle). Pääseepä pölystä ainakin hetkeksi, alkoi jo ottaa henkeen.

Pari vuotta sitten vierähti 7 viikkoa heinä-elokuusta ilman pisaran pisaraa, ja lähes ilman pilviäkin. Sadetta saimme vain kun tuli vieraita sateisesta Englannista – heti kun menivät päiväunille matkan jälkeen, satoi kaatamalla tunnin. Herätessään olikin maa jo jälleen kuiva.

Mielellään viettäisi täällä koko vuoden, niin ymmärtäisi näitä säitä ja vuodenaikoja paremmin. Ensimmäinen talvivisiitti kun toi jo yhden oivalluksen: Suomessa luonto lepää talvella, täällä kesällä kun on rutikuivaa, talvi tuo mukanaan sateet ja vihreyden. Tietenkin se on näin, mitenkäs muuten? Ei ne neljä vuodenaikaa tarvitse aina samat kuin Suomessa olla.

Pikaruokaa tyhjästä kaapista: Uppomunat tomaattikylvyssä

Tässä helppo ruoka, jos kaapista ei löydy oikein mitään (kuten meillä pari iltaa sitten): tee kevyt ja tuore tomaattikastike (pikku pala sipulia silppuna öljytilkan kanssa ja tomaattisilppu tms. perään, paras tulee kirsikkatomaateista, sopivasti suolaa). Älä keitä tomatteja liikaa, 10-15 min riittää. Munat hulautetaan tähän tomaattihauteeseen kypsymään, ks. kuva. Keltuaisen kuuluu jäädä löysäksi. Syödään leivän kanssa, jota on kiva tuputtaa keltuaiseen.

Meillä kävi tyhjän kaapin kanssa niin hyvin, että sieltä löytyi anopin kanojen munia sekä viimeinen tilkka itse tehtyä tomaattikastiketta, appiukon tomaateista. Että voikin olla maukasta!

Isoäidin leipomispöytä

Isoäiti, jonka taloa täällä asustamme, aloitti työt jo pikkutyttönä. Kuusivuotias oli oikein sovelias apuri torille, kun isoissa sammioissa pestyt vihannekset piti kantaa myyntitiskeille. Ympäri vuoden sama homma, lapsilla vettä valuvat korit pään päällä. Myöhemmin hän sitten oli töissä Quartuciùssa manteleita käsittelemässä (arvioisin, että toimenkuvaan kuului kuoriminen, kalttaus, paahtaminen yms. valmistelevat työt ennen kun ryhdyttiin valmistamaan Dolci Cagliarin makeankipeille markkinoille). Tuon työn hän sitten toi mukanaan myös tänne, minkä johdosta talon pihalla on pienen iglun kokoinen saviuuni ja meille asti periytynyt leipomispöytä.

Pöytä on käsittelemätöntä puuta, satoja kertoja varecchinalla tms. naista vahvemmalla pesuaineella pesty, todella kokeneen oloinen, joustavan tukevatekoinen persoona. Mutta kun meille tuli tarve korkeammalle työtasolle, tartti tehrä jotain. Vanha sardinialainen mitoitus on aika kaukana nykystandardeista ja -ergonomiasta, tässä tapauksessa eroa oli 17 cm, mikä korotus piti pöytään jotenkin järjestää.

Parin viikon pohdiskelun ja noin tusinan erilaisen työtasosuunnitelman jälkeen päädyttiin kierrätys-hybridi-antiikki-teknohenkiseen ratkaisuun, joka selvinnee aika helposti seuraavista kuvista. Pöytään itseensä on koskettu sen verran, että pöytälevyn alla olevien tukipuiden päihin raavin sahalla noin sentin syvät, pari milliä leveät urat teräsprofiilin sovitusta varten, ja pöydän jalat ovat metallikehikossa altapäin ruuveilla kiinni.

vanha leipomispöytä, johon viritetty hyllyprofiilista uusi runko

Metallirunko on hyllyprofiilia Bricomanista (jossa on tullut käytyä useammin kuin rannalla, toim. huom.), halvaksi tuli. Toiveena on, että tällä rakenteella metallirunko (jota ei ole erikseen jäykistetty vinotuilla, vaan jäykkyys tulee vanhasta pöydästä) elää pöydän mukana eikä toisin päin. Vanha pöytä tosin ei paljoa enää elä, tai siis liiku, tosielämää tämä kun on nähnyt jo jotain yli seitsemänkymmentä vuotta. Sitten kun saadaan ”oikea” keittiö, voi rungon purkaa ja käyttää vaikka varastohyllynä. Käytännöllisyys ja kierrätysestetiikka tällä kertaa saa astua esteettisyyden ja designmeiningin edelle. Ellei tää nyt sitten oo juuri sitä.

pöydän liitosdetalji
pöydän liitoksesta detaljikuva

Vasta kun pöytä tuli valmiiksi, muistin, miten kivaa lapsena oli leikkä mecanoilla.

Finnair & Meridiana, kiitos & grazie

Vihdoinkin onnistuu (toukokuusta lähtien) ostaa jotenkin järkevänhintaisia reittilentoja Helsingistä Cagliariin. Finski ja Meridiana ovat tehneet diilin, kippis sille!

Tällä erää meidän retkueen matkoille tulee hintaa yhteensä n. 1500 e. Lufthansalla neljä lentää 800 eurolla Roomaan ja takaisin, ihan ok hinta, muta sieltä reittilennot Cagliariin maksaa kohtuullisesti (nyt oli meno 130 euroa / ei-sardinialainen). Toisin sanoen on halvempaa matkustaa Suomesta Roomaan kuin Roomasta Sardiniaan.

Sardinialaiset maksavat selvästi vähemmän, sardinialaisten vaimot tms. puolisot ovat alempaa (tai siis kalliimpaa) kastia tässä, mikä sinänsä tässä katolisessa maassa vähän ihmetyttää. Ettäkö mulla olisi vähemmän asiaa sukuloimaan kuin perheen sardinialaisilla?

Mutta nyt sitten suositaan suomalaista: Jos lomalennot ei osu kohdalleen tai Alghero on liian kaukana matkakohteesta Sardiniassa, eikä Tampereen kautta Ryanairin kilorajoituksilla huvita matkustaa (Cagliariin), tuo Finnair on oikein suositeltava juttu.

ps. Tänä vuonna lomalentoja saa Finnmatkoilta, elokuun lopulle ja syyskuulle on vielä nyt tilaa eikä hinta ole kauhee. Varsinkin, jos haluaa kierrellä Sardiniaa, on lento Algheroon ja sieltä auto vuokralle oikein mainio lomakonsepti.

meno-paluu

Nyt se on tehty, liput. Meno ja paluu. Heinäkuun puolivälissä mennään ja Santa Lucian jälkeen takas. Ehkä tuon maagisen ”Confirmed” -merkityn varausvahvistuksen avulla jaksaa loput työt valmiiksi ennen kuin Suomi menee kiinni.

Etätyömahdollisuuksiin vetoava itsepetos, se se on yrittäjän paras kaveri, kun pitää reissua venyttää.

Versoo

Parin viikon oleskelun jälkeen hiffasin, että voishan niihin pihan tyhjiin ruukkuihin laittaa jotain. Sana vain, tai puolikas, riitti anopille ja tädille, ja jopas tuli pussillinen taimia mukaan. Tässä tilanne kolmen viikon kasvattelun jälkeen:

Papyrus ensiksi:

Papyrus

Papyruksen lisääminen oli maallikolle aika kummallinen toimitus, leikataan papyruskaislan pää ja juurrutetaan se nurin päin vedessä, istutetaan pää alaspäin ruukkuun.

Minttu:

minttu

Sitruuna on saanut vettä ja siitä kiitollisena alkoi taas kukkia:

sitruuna

Päiväretki itärannalle ja vuorille

Tehtiin eilen sellainen näppärä kokoperheen retki itärannikolle ja takaisin (tai pitäisi kai puhua itärannasta, kun saarella ollaan), noin 12 tuntia reissussa, josta 7 autossa. Mutta kannatti. Ja sitten tiedoksi kaikille, että koulun kartasto (johon ainakin oma Sardinia-tietouteni vielä joitakin vuosia sitten perustui) valehtelee, kuten myös suomalaisen kilometrikäsitys: Pienuus loppuu siihen karttakirjaan, tästä saaresta tulee sitä isompi, mitä enemmän tätä tutkii.

Näytä reitin kartta

Muraverasta löytyi mainio ruokapaikka, kelpo ravintola kolmen tähden hotellista, joka oli keskipäivän biitsielämän aikaan ihan typötyhjä. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat, ja varjoisa pöytä tasaisen sisäpihan terassilla sopi hyvin kahden vilkkaan jälkeläisen kanssa ruokailulle. Mainittakoon, että kolmen ruokalajin ateria, kaikki ruoat lähivesistä pyydetyistä merenelävistä, kolmelle aikuiselle ja kahdelle natiaiselle maksoi 110 euroa. Helppo olla jalomielinen ja tarjota! Kohteliaalle ja avuliaan rennolle palvelulle antoi mielellään hyvät tipit.

Matkalla näkyi useampia tuulivoimaloita (täällä viimeinkin aletaan ymmärtää, että sähköä kannattaa tuottaa näissä tuulissa myös siitä tuulesta itsestään!), hauska pikku juna Trenino Verde, erinäisiä perisardinialaisia kyliä, useampia nurageja ja pari tekojärveä (oikeita järviä täältä ei tietääkseni löydykään).

Hauskan matkapäivän päälle mutustelimme naapurin lihakaupasta haettuja pikkuisia peltopyyraukkoja… varsin maukkaita kylläkin, suolavedessä keitetty ja mirton oksien välissä maustuneita.

Kuvia tulossa jahka saan purettua ne kamerasta.

Oman kylän optikolla

Kävipä niin, että tarvitsin uudet pokat, edellisillä oli ikää jo reilusti seitsemättä vuotta ja kunto oli niin ja näin. Italiasta kuulema saa edullisesti silmiklaseja, siispä päätin kohdistaa hankinnan kesälomareissulle (vuosi sitten). Käytiin yhdellä ja käytiin toisella optikolla, isoja ja hienoja putiikkeja erinäisten shoppailuparatiisien yhteydessä. Ei löydy, ei mitään. Kokeeksi sitten, jo toivoni menettäneenä menin oman kylän pikkuiseen optikkoliikkeeseen, jossa ei näyttänyt olevan valikoimaan minkään vertaa. Mutta mutta:

Ihana optikkorouva veteli viihtyisän, vanhan puodin hyllyjen laatikoita toinen toisensa perään tiskille, esitteli eri malleja ja ojensi sieltä harkiten kehyksiä kokeiltavaksi. Hyvin nopeasti löytyi neljät-viidet erinomaiset pokat, joiden välillä aloin arpoa. Harkinta-aikaa iltapäivään, ja valinta osui, pienellä riskinotolla, oranssi-vihreisiin pokiin. Viikonlopun yli ja lasit olivat valmiina, vanhojen linssien vahvuuksilla.

(Täällä jos haluaa uudet linssit, pitää olla resepti silmälääkäriltä, optikot ei tarkasta näköä. Ilman reseptiä uudet pokat tehdään vanhojen vahvuuksilla.)

Kehyksiä noutaessani oli optikolle selvinnyt, että ”jaa sinä olet sen-ja-sen miniä ja tämän ja tämän vaimo, ja kyllähän niin ja näin ja otahan tuosta testattavaksi kaupan päälle piilolinssit, ja terveisiä Suomeen jne”. Ihanaa palvelua! Tosin silmälasien keskimääräinen edullisuus Italiassa ei estä ostamasta sitä kalliimpaa…

pokat

Ei ole koskaan mikään mitä päälläni olen kantanut aiheuttanut niin paljon positiivista palautetta kuin nämä pokat, vuoden aikana monta kymmentä kanssaeläjää on kehuneet tai jääneet lumoutuneena tuijottamaan, ei minua vaan pokia.

(siitä asiakaspalvelusta löytyy Italiassa sitten esimerkkejä laidasta laitaan, tämä lie ihan parhaasta päästä.)