Aihearkisto: Juhlat

Sant’Efisio – Vappu

Toisin kuin manner-Italiassa Sardiniassa vappua juhlitaan oikein urakalla eikä syyttä. Työväki, toverit ja tasa-arvo sikseen, Sant’Efisio eli Pyhä Efisio tuli jo vuonna 303 ennen Kristusta. Salakristityn isänsä ja pakanaäitinsä rakkauden hedelmä pääsi upean ulkomuotonsa myötä Rooman keisarin armeijan ylipääliköksi. Kristittyjen vainoajasta tuli heidän puolustajansa Jumalan ilmestyttyä hänelle ja jättäessän kämmeneensä ristin merkin. Kääntymisestä kiivastunut keisari määräsi niskuroijan tuomittavaksi kuolemaan Norassa Etelä-Sardiniassa nykyisen Pulan kaupungin niemessä 15.1.303 jKr. Sieltä löytyy edelleenkin viehättävän hiekkarannan liepeiltä pieni ja vaatimaton Sant’Efision kappeli.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Cagliarin pääpyhimys San Saturno (Pyhä Saturnus) joutui väistymään 11.7.1652 kun Cagliarin kaupunginvaltuusto päätti pyytää apua Sant’Efisiolta ruttoepidemian voittamiseksi. Jo puolet väestöstä oli menehtynyt julmaan tautiin eikä parannusta ollut tiedossa. Kun epidemia rukousten jälkeen helpotti on Efisiota juhlistettu jo yli 350 kertaa toukokuussa, keväisen uudelleen syntymisen symbolina. Efisioon turvauduttiin myöhemminkin 1793 kun ranskalaisten laivasto pommitti Cagliaria.

Koristeelliset vankkurit lähetetään lähes joka kaupungista eudstamaan
Koristeelliset vankkurit lähetetään lähes joka kaupungista eudstamaan

Ensimmäisenä toukokuuta alkavat koko saarella hartaat valmistelyt kylissä ja kaupungeissa kun edustuskärryt kansantanssijoukkoineen suuntavat Cagliariin . Pääkadut Largo Carlo Felice ja Via Roma täyttyvät ihmisistä, jotka seuraavat tuntikausia kestävää juhlaparaatia. Lukemattomien upeiden kansanpukujen ja kukilla koristeltujen härkävankkureiden jälkeen vihdoin tulee pieni Efision patsas, jota kuljetetaan jalan 40km päähän kotikappeliinsa Noraan.

Tuntien odotus palkitaan, vihdoinkin Sant'Efisio
Tuntien odotus palkitaan, vihdoinkin Sant'Efisio

Samaan aikaan kaupungissa on suuret kevätmessut, Fiera, jossa pääsee maistamaan ja ostamaan hunajaa, juustoja, makkaraa, öljyä ja viiniä, kaikki paikallista tuotantoa. Saa myös hypistellä vaatteita, koriste-esineitä sekä paikallisten käsityöläisten tuotantoa, että kaukana Aasiassa lasten näpräämiä. On koneja, kodintarvikkeita ja koneita. Siinä markkinahumussa onkin suomalaislapsen helppo lievittää vappuikäväänsä ja vaikkei valkolakkeja näy on sää lähes aina suotuisampi kuin Kaivopuiston kallioilla.

Siis hyvää vappua!

Festa della donna – Naistenpäivä

Hyvää Naistenpäivää 8.3.
Hyvää Naistenpäivää 8.3.

Maaliskuussa pääsee Sardiniassa ihailemaan keltakukkaisten Mimosa-puiden kukintaa.Yksi huumaavimmista kevätkokemuksistani Sardiniassa on ajaa kirkkaan keltaista mimosakujaa, jonka tuoksu tuntui autossa iltaan asti. Mimosan pehmeän pulleat kukkapallerot ovat kuin pajunkissoja, jotka pörröisinä sulattavat ihmisistä talven jähmeyden ja avaavat silmät kevääseen.

Italiassa naistenpäivänä annetaan mimosan oksia. Lisäksi poliittiset puolueet käyttävät tilaisuuden hyväkseen tilaisuuksia piazzoilla järjestäen. Myös klubeilla tarjotaan drinkkejä naisille ja moniin diskoihin on naisilla vapaa pääsy. Jos ystävänpäivänä ei San Valentino  muistanut kunnolla tyttöystäväänsä nyt voi vielä yrittää hyvitellä. Koska ystävänpäivää vietetään Italiassa partnerin hellässä huomassa niin tänään myös sinkkunaiset saavat huuhtoa haavoistaan San Valentinon suolat. Hyvää naistenpäivää!

Karnevaali

Carnevale, ogni scherzo vale! Karnevaali, kaikki kepposet sallittu!

Kuluneella viikolla on Sardiniassa ja vähän Suomessakin juhlittu karnevaalia, viimeisiä lihan luvallisen syönnin päiviä ennen 40 päivän pääsiäispaastoa quaresimaa. Samalla alkaa keväinen luonnon herääminen ja mielen virkistyminen lämmön lisääntyessä. Tästä onkin luonnollista aloittaa matkamme Sardinian salaperäiseen kulttuuriin, kieleen ja luontoon. Tervetuloa mukaan ja kuulemme mielellämme kommenteja omista kokemuksistanne saareen liittyen.

Sardinian ehkä tärkein karnevaali-tapahtuma on Sartiglia Oristanossa Länsi-rannikolla. Silloin vanhan kaupungin katujen varrelle kokoontuvat kaikki vauvasta vaariin kannustamaan koreita ratsukkoja. Juhlaan kuuluu raju laukkakisa Via Mazzinilla ja jännittävä tarkkuuskisa tuomiokirkon liepeillä. Maskeihin sonnustautuneet taitoratsastajat pyydystävät miekallaan kadun poikki ripustetun hopeatähden, jonka keskellä on juuri juuri miekan mentävä reikä. Ja yleisö hurraa. Tätä kotikaupungin suurtapahtumaa eivät jätä väliin mantereellekaan muuttaneet paikkakuntalaiset. Ja jos turistin takamus turtuu koleassa karnevaalisäässä on aina suositeltavaa tehdä pikkuvisiitti lähimpään baariin kuuman mandariinitotin pariin, Rum al mandarino.Malli ja maistuvaiset vertailussa, arvosana 9+

Jos rahkeet eivät riitä kotikaupungin kaduille coriandoli (juhlasilpun) heittelyyn voi Sardinia-ikävää lievittää kotoisella munkkireseptillä, Zeppole tai Zeffole kotikaupungin murteesta riippuen. Taikasana tässäkin herkussa on sokeri, rasva ja sahrami. Kun siihen lisää irtoneniä, prinsessa- ja zorropukuja sekä musiikkia on juhla valmis. ”Heeeeeyy, sieltä tulee Charlieeee”