Aihearkisto: Isoäidin talossa

Hillo-operaatio

Jo useampana vuonna on tullut vietyä aurinkoa kotiin erilaisten marmeladien ja hillojen muodossa (myös toki liköörinä eli lähinnä limoncellona näin kesäisin, mirton marjat kun tulee joulun alla, jolloin harvemmin tulee oltua täällä, mutta se on jo toinen tarina). Tällä kertaa saimme halvalla pari laatikkoa persikkaa San Speraten persikkafestareilta, joten marmeladisorttia ei tarvinnut sen enempää suunnitella. Myös päärynää, aprikoosia on tullut käytettyä makoisin tuloksin.

Itse tykkään tuoreemmasta hillosta (suomalaisittain 5-10 minuutin keittoajalla) joten olen käyttänyt pektiiniä sen sijaan, että keittäisin marmeladia kokoon tuntitolkulla, kuten täällä on tapana tehdä. Ei mene niin hulluna sokeriakaan. Pektiini täällä myydään erikseen (ei siis löydy meikäläistä hillosokeria), supermarketista löytyy. Ja autolla kun kulkee, samat purkit matkustaa helposti etelään tyhjänä ja hilloa täynnä sitten taas kesän jälkeen pohjoiseen.

Marmeladit

Arkea ja asettumista

Viikon verran takana tätä täkäläistä arkea – ollaanko me välillä oltu jossain muuallakin? Kotioloja täällä leimaa työmaa ja meteli, katu revittiin meidän kohdalla eilen auki, ja pian toivottavasti pääsevät sommittelemaan sinne kaasuputkea / antennikaapelia / mitä ikinä aikovatkaan. Hämmästyttävän reippaasti kuitenkin edennyt tämä työmaa, pitivät vain pienen tauon lounasaikaan.

Makuuhuoneen ikkunan säleiden välistä voi kurkkia runollista katunäkymää. Työkoneen varjon vieressä kapean kaivannon ruskeasta vedessä törröttää tukittu vesiputki.

Pölyn määrä jaksaa taas hämmästyttää. yksi päivä ilman mopin heilutusta ja jälkikasvun suihkunpuhtaat jalkapohjat ovat hetkessä mustat. Pihan saisi letkuttaa joka toinen päivä jos haluaa pitää roskat ja pölyt kurissa. Onneksemme putkityömaalla katkesi eilen naapurin (ei meidän, huh!) vesijohto, ja pieni suihkulähde riitti sitomaan työmaan pölyt loppupäiväksi.

Sitruunan karsinta menossa, kuvan kasassa noin puolet poistetusta oksistosta.
Mirto ja sitruuna ovat kokeneet estetisoivan kevennysleikkauksen, ja nyt voi iltapäivisin valita, istuako sitruunapuun katveessa vaiko mirto”puun” varjossa. Kaikkinainen puskien parturointi onkin sitten paljastanut pihasta aivan uusia nurkkia, ja eilen poistettiin peikonlehdestä kaivon kannen päälle (juuret kaivon sisällä) kasvanut haara, minkä jälkeen paljastui taas lisää perattavaa ja kuokittavaa. Että näinkin pieni piha voi teettää työtä, juuri niin paljon kuin jaksaa tehdä.

Mitä jäi vielä kertomatta

Costa Verden kilometrien levyiset ja pituiset dyynit, niiden keltainen hiekka ja hiekalla vaeltaminen, joka on elämyksenä hämmästyttävän lähellä lapin tuntureilla ja soilla tarpomista. Hiekan kellanruskea, katajien syvän vihreä, turkoosi meri, joka muuttuu elohopeaksi auringon laskiessa. Hetket, joista jokaisessa lepää ikuisuus.

Kirkas, raikas meri, joka jaksoi pyyhkiä aaltoja varpaiden yli uudestaan ja uudestaan. Ja kolmivuotias, joka aamulla ei halunnut mennä veteen, mutta illalla ei halunnut tulla sieltä pois opittuaan uimaan uimarenkaan kanssa.

Se meri, joka pyyhkii sitä hiekkaa tälläkin hetkellä, maestrale-tuulella tosin varsin kovakouraisin otteen.

Maestrale-tuuli, jota täällä kutsutaan myös ”vento sano” – nimellä, koska se vie pölyn, kuonan ja saasteet pois.

Anopin korttelin konditoria, joka turmeltui pahasti tulipalossa eräänä iltana, ja se palokunta, jolla kesti puoli tuntia ehtiä Cagliarista tänne.

Naapurin lihakauppa, jossa tuoremakkara valmistetaan ”mittatilaustyönä”, odottaessa. Ja saman korttelin kalakauppa, jossa voi ostaa kalat ja pyytää kauppiasta grillaamaan ne lounasta varten valmiiksi.

Kaikkiruokaiselle suomalaisellekin varsin yllättävä ruokalaji, sian suolista sykerretty makkarankaltainen asia tomaatisessa keitossa. Grillattuna sen sijaan kuulema olisi oikein maukasta.

Pikku protestanttia yhä uudestaan ja uudestaan hämmentävä pyhimysten palvonta ja koko täkäläisen kirkon opin ja käytännön uskonharjoittamisen ristiriitaisuus.

Valtavan paljon ihmisiä, vaikkapa yksi, sanotaanko Claudia, jolla on täällä yksityinen päiväkoti, tai toinen, sanotaan vaikka Claudia, jonka sisko kuoli toistakymmentä vuotta sitten Palermossa poliisina, mafian erästä tuomaria vastaan tehdyssä pommi-iskussa. Tai yksi pikkuserkku, jota onni aina suosii. Sekä rautakaupan isäntä, jolla on jostain syystä liikanimi ”hiirensyöjä”, mistä lie sen saanut.

Upea konsertti taivasalla Carbonian torilla, sinfoniaorkesteri ja dramaattinen oopperakappale, välimeren yö, tähtitaivas, sämpylät, jäätelöt, kahvi ja mirto.

Porto Pinon dyynit lapsiystävällinen, matala ranta, jossa väkeä oli enemmän kuin hiekanjyviä, mutta tilaa riitti kaikille.

Cagliarin flamingot ja suola-altaat. Poetto ja merisiilit (niinä kuukausina, joissa on r-kirjain, eli October-Febraio). Mutta merisiilejä saa myös nyt ja niistä syntyy esim. maukas pasta, joka maistuu – niin mereltä.

Ja niin paljon muuta, aiheet eivät kirjoittamalla lopu.

Mökkilomalla eli erään tiistaipäivän kulku

Aamupala nautittiin hämmentävän myöhään, vasta yhdeksältä, kun vuotias otti ja nukahti aamulla vielä pikku torkuille (bravo! Lisää tätä!) normaalin klo 7 herätyksen jälkeen. Latte e biscotti, maitokahvia ja keksejä, mitäpä muuta. Pojille vähän täydennystä puurolla ja jugurtilla (täällä on muuten jugurtinystävälle mainiot valikoimat, perus ”bianco”-jugge eli makeutettu, maustamaton kermajugurtti ja kookosjugurtti, muiden muassa, uppoavat hyvin).

Aamupäivä anoppilassa, yritin mm. kirjoittaa blogia mutta eipä siitä pikkuapureiden vuoksi mitään tullut. Vaan tulipa selvitettyä appivanhempien kanssa mm. suomalaisen tuvan kalustusta, sipulin kuivatusta, isoäidin tapaa pestä pöydät (valkaisuaineella!). Lounaaksi saatiin mukaan anopin uunista munakoisoja. Tässä appiukolta sipulinippu isoäidin leivinuunin edustan katoksen naulassa, näinhän sen kuuluu olla.

sipuli-cipolla

Siippa kävi sillä aikaa veljen kanssa hakemassa vuokra-auton Cagliarista, mikä sinänsä oli varsinainen jatkokertomus, useamman päivän kestoinen, mutta ei siitä sen enempää. Lomasesonkina tuntuu ne autot olevan kortilla, ja me kun lykättiin vuokrausta viimeiseen asti (”vuokrataanko auto vai ostetaanko pesukone?”), muuttui viisipaikkainen tilava auto kolmioviseksi pikku Puntoksi. Noh, kulkeehan sekin.

Sitten se lounas eli ne munakoisot, ”kotona” eli Isononnan talossa, kuten kolmivuotias sanoo. Päivälevon keskeytti alkuunsa naapuri, jolla äänien perusteella on pihalla pieni metalliverstas, rälläköinti, pauke, hitsaus ja muut hauskat äänet jatkuivat pitkin siesta-aikaa. Nuku sitten siinä! Suunnittelin harmissani jo tomaattien heittelemistä pihamuurin yli, mutta ehkä parempi vielä pitää hyvät välit joka ilmansuuntaan ainakin toistaiseksi. Isoäiti kuulema riiteli kaikkien naapurien kanssa, mutta ehkä sitä perinnettä meidän ei tarvitse jatkaa.

Iltapäivää, jatkoin restaurointioperaatiota vahaamalla ja kiillottamalla edellispäivänä hiomani pikkuisen vanhan pöydän, joka oli kaikenlaisen kaman ja vuosikymmenten pölyn alle hautautuneena ulkokeittiössä (kuva täällä, se pöytä on kaiken tuon kaman alla). Talossa on kolme vanhaa pöytää, joista kaksi on ajalta kun naimisiin menivät ja tämä kolmas, nyt puleerattuna hohtava, sitäkin vanhempi. Tukevaa tekoa, elämää nähneitä kaikki. Tätä nyt puleerattua näkyy käytetyn mm. kaavapöytänä ja leikkuualustana.

Tuli myös jatkettua pesu-ja tiskausurakkaa. Tekokukkia ja moninaista pyhimysrihkamaa löytyy jo useampaa kitch-alttaria varten, lisäksi valtava määrä kaikenlaista tarve-esinettä.

Basilikan ja mintun kasvamista odotellessa ihaillaan vaikka näitä.

napit

pikkukattiloita pihaleikkeihin

Lomalla ja/tai uusissa maisemissa ihmisestä löytyy kaikkea kiinnostavaa, ja itsestäni olen kehittämässä kelpo osa-aika-kotirouvaa, ainakin mitä tulee ruuanlaiton suhteen. Tiistain kevyt illallinen oli kotikutoinen gazpacho, ja tulipa hyvää. Kahdeksan tomaattia ja kuusi pientä kurkkua, kaksi valkosipulin kynttä ja sopivasti suolaa, myllyn läpi ja jääkaappiin kylmenemään. Lisukkeena leipää, persiljaa ja pojille mozzarellaa. Keittoshow oli pienen sosemyllyn kanssa tosin siinä määrin työläs, että keskiviikon puolella käytiin shoppaamassa lähimmästä kauppakeskuksesta sauvasekoitin. Perjantaina sitten pitäis hoitaa isommalle lössille sama homma: Muovikassillinen tomaattia, kassillinen kurkkua (appiukon kasvattamia nämä), yks valkosipuli ja kourallinen suolaa, ehkä jotenkin niin.

Iltasella vielä lämpimässä yössä, kirkkaan tähtitaivaan alla (jep, ja päivällä pilvetön taivas), pikkulasit Limoncelloa ja tarinointia. La dolce vita!

Isoäidin pastalävikölle taas käyttöä

So last season eli appelsiineja kesällä

Heinäkuu on persikoiden, luumujen ja viikunoiden aikaa, appelsiinien sesonki on jo kauan sitten jäänyt taa. Kesälläkin voi kuitenkin saada appelsiineja tuoreena, kun vain jättää ne puuhun ja muistaa kastella, siellä ne säilyvät ja makeutuvat. Poimittuna ei appelsiinit kypsy (toisin kuin esim. tomaatit). Itsestään selviä juttuja täkäläisille, mutta turisti voi appelsiineistakin aina oppia uutta.

Eräänkin heinäkuun muistan, esikoisen iästä päätellen neljä vuotta sitten, kun olin erittäin raskaana eikä mikään maistunut. Onneksi kuitenkin oli (silloinen tuleva) appiukko jättänyt joitain appelsiineja kesäksi sinne puuhun, ja sieltä sitten niitä pahoinvoivalle (tulevalle) miniälle kyöräsi päivittäin. Ovat muuten eri makuisia kuin talvella, kovin makeita (ainakin nämä meikäläiset), kyllä maistuivat helteellä nekin!

Helpompi tapa nauttia appelsiineista kesällä on kuitenkin tämä, pakastimesta. Makeaa ja raikasta, oi ja voi!

Appelsiinimehu maistuu helteelläkin